maanantai 31. joulukuuta 2012

Joululahjoja vol 3.

Tyttösten serkkutytöllä on oma vauva, Eevertti. Aikaisemminkin (täällä ja täällä) olen Eevertille tehnyt vaatteita, tänä vuonna joululahjapakettiin kääriytyi muutama vaate lisää. Neiti Aurinkoisella on samanlainen nukke, joten samalla kertaa tein sitten useammankin vaatteen.
Bodyyn lisätty tylli- ja puuvillahelma. Neiti Aurinkoisen vauva sai hihattoman version.
Bodyja, kaavat jäljennetty valmiista nuken bodysta.
Mekko, kaava oma. Sukkahousut tehty vanhoista nilkkasukista. Ohje täältä.
Mekon kaavat kirjasta "Nuken omat vaatteet", bodyn kaava sama kuin ylenpänä olleissa bodeissa.
 *****
Kangastuhoajaiset käynnissä.. Näihin nuken juttuihin saa kulutettua vain pieniä paloja, mutta nekin pitää tuhota. Siispä Eevertti tulee saamaan myös tälläiset, kun seuraavan kerran näemme!
Eevertin makuupussi.


Singoalla -mekko. Kaava oma. Nuken päällä oleva jää neiti Aurinkoisen vauvalle (kuvassa) ja henkarissa oleva paranneltu versio menee Eevertille.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Joululahjat vol. 2

Syksyn 2012 synttärilahja teemaa jatkettiin myös joululahjojen osalla...
Beaty box - made by Jenni S. löytyi aattona useammastakin paketista.
Meikkipussukka koripalloilevalle siskontytölle. Päälikangas puuvillaa, sisäpuolella valkoista pullia.
Sisälle kätkeytyi suihkusaippuaa, vartalovoidetta, hiusten hoito öljyä, kynsille lakkaa ja koristeita.
Konvehti-pussukoita (päälinen puuvillaa, sisäpuoli pullia) lähti 2kpl joululahjoina, perhospussukat (pullia ja reikävuoria) neiti Helmiäisen kavereille synttärilahjoiksi.
 
 Perhospussukat saivat lisäsomistusta pitsinauhasta.
Shampoota ja hiustenhoitoainetta, huulirasvaa, kynsilakkaa ja pompuloita, lisäkkeenä vielä pieni päiväkirja +kynä sekä itsetehty avainnauha.
Ainakin yksi, kaverilleni mennyt pussukka jäi kuvaamatta... Näitä on tullut tehtyä jo aika monta!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Lasten kätösistä

Isänpäivä oli ja meni. Neiti Aurinkoinen ja kaverit askartelivat kynäpurkit isälle lahjaksi.
Pringless-purkin uusi elämä.
 Ensin tytöt maalasivat pringles -purkin haluamallaan värillä. Maalin kuivuttua liimasivat kuvioleikkurilla tehtyjä tähtiä koristeeksi. Liiman kuivuttua lakkasin purkit spray-lakalla, jotta purkki kestäisi vähän paremmin ja tarvittaessa sitä voisi vähän pyykiäkin.

*****
Neiti Aurinkoinen käy kerran viikossa seurakunnan 3-vuotiaiden Hippu-kerhossa. Sieltä kotiutuu toinen toistaan ihanampia askarteluja! Nämä pienet kuuset ovat mikä parhain idea!
Neiti Aurinkoisen ja kaverin kerhossa tekemät joulukuuset.
Jätskitikun uusi elämä.

torstai 27. joulukuuta 2012

Jouluystävälle

Tänä syksynä osallistuin Salainen jouluystävä -vaihtoon. Minä lähetin paketteja Lasienkulille.Marraskuussa Lasienkuli sai muumimaisen paketin.
"Muumimamma keittiössä leipoo ja ahkeroi,
Niiskuneiti jauhoilla nenää puuteroi.
Jouluherkut uunissa paistuu,
ne myös muumiperheelle maistuu!"
Pyöreän patalapun ohje ja kaava taisi olla Suuri Käsityölehden marras-joulukuun/2012 numerosta.

******
Oman salaisen ystäväni lähettämä viimeinen paketti saapui kyllä ennen joulua, mutta ehdin noutaa sen postista vasta tänään.
Salaiselta jouluystävältäni saamassani viimeisessä lähetyksessä oli 4 pientä pakettia.
 Nämä ihanuudet paljastuivat paketeista!
 Suklaita on jo maistettu (muttei vielä sentään kokonaan syöty!), hopeisia koristeporoja tulin katselleeksi Anttilassa "sillä silmällä" jo aatonaattona, mutta päätin kuitenkin jättää ostamatta - onneksi. Ja tuolle herkullisen väriselle norsu-puuvillakankaallekin on jo visio!
IHANA paketti siis! Suuret kiitokset Blueroseteddy!

Joululahjat vol. 1.

Tyttösten serkkuprinssi sai meiltä pari pientä pakettia. Paketeista paljastui jotain ostettua ja jotain itsetehtyä...

Kohta puolivuotias serkkuprinssi maistelee jo ruokia, joten vinkiksi vanhemmille opus vauvanruokiin. Ja jotta niitä herkkuja voisi maistella ja välttyä pahimmilta sotkuilta tekaisin kirjan kaveriksi ruokalapun. Kaavana käytin serkkuprinssillä käytössä ollutta ruokalappua.
Ruokalappu pullia, kirja Adlibriksestä.

Viime hetken lahjana Riemulista ostettu Villervalla -body koko 74cm sekä viimehetkillä valmistuneet junasukat.
Villervalla -body ja neulotut junasukat.
Junasukat ovat meillä olleet lempparit vauvasukat. Neiti Aurinkoisella on vieläkin yhdet sukat käytössä jotka on neulottu Junasukat-tyyliin. Nämä serkkuprinssin sukat on neulottu pehmoisesta Drops Alpaca-langasta. puikot 2,5mm. Lankaa näihin ei paljoa kulu!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulukortit 2012

Tänäkin jouluna meiltä lähti pino kortteja sukulaisille ja ystäville.
Tampereen käsityömessuilla Taavan demoa mukaillen syntyi nämä lumiset kortit.
"Petteri Punakuono -kortit" syntyivät Big shotilla stanssatuilla poroilla ja isoilla lumihiutaleilla, pienemmät lumihiutaleet fiskarssin lumihiutale kuvioleikkurilla. Hyvää Joulua-teksti leimattu Tiimarista ostetulla leimasimella.
 Lasten kätösistä syntyy kuitenkin ne parhaimmat kortit!
Petteri Punakuonoja yksin ja laumassa. Isommat poronpäät painettu perunalla, pienemmät sormenpäällä.
Annoin tyttösille A5-kokoisen valkoisen paperin johon neiti Helmiäinen piirsi kaksi jouluista kuvaa - kuusen ja tontun lahjoineen sekä joulupukin ja poron. Neiti Aurinkoinen piirsi joulukuusen. Piirrokset on skannattu ja sovitettu oikeaan kokoon ja tulostettu. Helpolla tavalla syntyi useampi samanlainen kortti! Hyvää joulua -teksti on leimattu kortteihin jälkikäteen.
Viime hetken joulukortti vinkkinä sain "kuuset tammen lehdistä". Vinkin antajalta onneksi löytyi ylimääräisiä lehtiä, joten mekin saimme tehtyä kortteja tällä tyylillä.


torstai 20. joulukuuta 2012

Vähän erilaiset pikkujoulut...

Jotain jota oli jo odotettu - jopa ennemmän kuin joulua.. Siitä huolimatta että tänä vuonna siellä on käyty jo kahdesti.Ompeluseuran oma pikkujoulureissu!! Ja minnekäs muualle sitä menisikään kuin...

... Tallinnaan!!
Myrskyä uhmaten, lähdimme matkaan 30.11. Se kertoo jo paljon vallinneesta säästä, että moottoriellä ajoimme pitkän tovin 40-50km/h. Sää ei siis todellakaan ollut mitä parhain. 
Reissun kuviot oli hyvin pitkälti samat kuin aikaisemmillakin reissuilla.Yö laivassa, aamu alkoi Sikupillin Prismalta (ja Hesburgerilta) josta matka jatkui Karnaluksiin.
Ostokset, ne ovat tässä:
 Kankaat Abakhanilta muut pääosin Karnaluksista. Ostoksia reilun 400€:n edestä - onneksi ei sentään kaikki itselle!!
Nauhoja
Täydennyksiä omiin ja kaverin saumurilanka väreihin.


No, tuli sitä omankin varaston saldoa kasvatettua ihan ruhtinaallisesti..
Tallinnan tuliaisista nämä jäi itselle, osa joustokanteista, tukikankaista ja snoopy-kuminauhasta jaetaan vielä kavereiden kesken.
Puuvillavinokanttia ja tarranauhaa.
Kuminauhoja
Ostosten väriloistoa.
Mallinukke kutakuinkin barbikokoa.
 Käväisimme pikaisesti myös joulutorilla. Ei kovin ihmeellinen kokemus, joten Tallinna-shoppailut voidaan jatkossa hoitaa vähän lämpöisempään vuoden aikaan... Tämän vuoden saldo on kolme kertaa Tallinnassa, jospa ensi vuonna kävisi vain kerran!

Happy Birthday to You!! - vol.2.

Neiti Helmiäinen on ollut viimeisen kuukauden aikana viisi kertaa kaveri-synttäreillä! Ja yhdet vielä osuu tälle vuodelle.. Lahja - se ikuinen ongelma. Varsinkin silloin kun lahjansaajana on poika...
Tänä syksynä meidän lahjan teemana on ollut Beaty Boxit. Samaa linjaa jatkettiin vaikka synttärisankarina olikin poika!

 Angry birds- puuvillakangas Eurokankasta, vuoritettu valkoisella pul-kankaalla.
 Sisällä Spiderman ja angry birdsit sulassa sovussa.

Samantapaisia paketteja (Angry birds kankaasta pussukka, kanttaukset eri värisiä) - vain sisältö on vaihdellut, neiti Helmiäinen on vienyt jo kolmelle poikakaverilleen. Toivottavasti lahjat ovat olleet mieleisiä ja tulleet käyttöön - vaikkei legoja olleetkaan!!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Riemukkaat ketut!

Riemulin suloinen KETTU-kuosi on on ollut minun ja tyttösten suosikki ilmestymisestään saakka.
  Materiaalina tämä kettu-kuosinen luomuinterlock on varsin ihanaa. Pitää värit ja muodot pesusta toiseen.
Tällä kertaa pala kangasta muotoutui neiti Aurinkoisen mekoksi.
Kaava jostakin Ottobreestä, koko 92cm muokkaantui n. kokoon 100cm.

Kangasta on myynnissä Riemulissa vain pieni erikoiserä.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Korttikimara

Parin viime kuun aikana on tullut tehtyä useita kortteja - yksin tai yhdessä lasten kanssa. Kaikkia ei tietenkään ole muistettu kuvata! Tässä kuitenkin muutama oma tekeleeni.
4-vuotiaalle prinsessalle
70-vuotissyntymäpoäivien kunniaksi kortillinen kukkia!
 ***
Eräs rouva täytti 70-vuotta, osallistuin yhteislahjaan tekemällä kortin. 
 Tai ehkä paremminkin vihon! Onnea on...
... Bind- It -All!!
Toiveissa oli kortti johon mahtuisi kirjoittamaan onnettelijoiden nimien lisäksi myös muutamat runot.
Siispä kortin kansien väliin laitoin erilaisia skräppipapereita ja koristelin sivuja vähän leimaillen tai perhosilla ja kukilla.. 

***

Joulun 2012 ensimmäinen joulukortti.

Salaista joulupostia osa 2.

Kiireiden keskellä kolahti postiluukusta ihana yllätys! Toinen lähetys salaiselta jouluystävältäni.
Laatikosta paljastui 4 ihanaa, jouluista pikkupakettia!

Sinisävyinen askartelupaketti ja kuviosaksi-setti vaikka joulukorttiaskarteluja varten.
Salmiakit on jo syöty, marmeladit odottelevat joulua.

Suuret kiitokset Salaiselle ystävälleni! 
Kohtahan jo paljastuukin kuka näiden lähetysten takana onkaan...

***
Neiti Helmiäisen synttärihulinoiden, pikkujoulureissun ja myyjäiskiireiden vuoksi bloggailu on ollut katkolla.. Taustalla syntyy yhtä jos toistakin, blogattavaa olisi paljonkin! Jatkoa siis seuraa!