sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Tuunaa tekele

Kaverin lapsi oli jättänyt apina-piponsa pyörän pinnojen väliin. Siinä ei tietenkään käynyt hyvin! Multa sattui löytymään samaa apinajoustofroteeta, joten saumat auki ja toinen - rikki mennyt puoli - leikattiin uudesta kankaasta ja ompelu. Kas näin! Apina pipo oli rikki menneen veroinen!
Ja kerran pipon leikkuu puuhiin ryhdyttiin, niin samalla tuli leikattua palat myös piparikukka- ja omppupipoihin. Kaikissa materiaaleina joustofrotee.

*****
Meidän sutjakka neiti Aurinkoinen on kasvanut sen verran pituutta että puolipotkuhousuista loppui pituus. Kesähousut syntyivät helposti kun leikkasi housuista kärkiosan pois. Näin puolipotkareista syntyi legginssit! (ylärivissä, 3kpl) puolipotkareiden koot (kokolapun mukaan) 62-70cm.
Alarivissä vasemmalla olevat vaaleat housut olivat ennen collegehousut, koko 70cm (kylläkin reilut). Lahkeissa oli sen verran tahraa, ettei niistä juuri muuksi ole kuin pihahousuiksi. Mun käsittelyssä ne muotoutuivat kesähousuiksi!
Punaiset shortsit olivat ennen IdaT:n siili-legginssit, kokoa 104cm. Neiti Helmiäinen oli onnistunut saamaan polveen ison reiän, enkä jaksanut alkaa paikkaus puuhiin. Siispä lahkeet poikki reiän kohdalta ja näin syntyi shortsit.

Tämä on kierrätystä parhaimmillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!