keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Työpöydän laatikosta...

Keskeneräisten töiden laatikosta saattaa toisinaan löytää varsinaisia aarteita. Kuten esimerkiksi tämä tunika-legginssit -yhdistelmä:
Ompputunika ja legginssit joustofroteesta kokoa 110cm. Molemmat Ottobre 6/2007 -lehdestä. Tilda trikoomekko on muutoin varsin passeli (116cm vaatteita käyttävälle neiti Helmiäiselle), mutta pääntie on ihan järkyttävän suuri! Tilannetta paikkaamaan oli pakko ommella resori pääntielle kanttauksen sijaan, mutta eipä tuokaan viritelmä kovin läheistä tarkastelua kestä. Kaavaa tullaan käyttämään jatkossa, mutta pienennetyllä pääntiellä. Sama kaava hupullisena (Hilda hupparimekko) taas toimii kaverini kokemuksen mukaan tälläisenaan.
Lily legginssien kohdalla koot pitävät Tildaa paremmin paikkaansa. Nämä kerrassaan mainiot legginssit alkavat olla jo ihan liian pieniä..Kesäksi riittää puuhaa, kun pitää uusia neidin vaatekaappi eskaria varten!

*****
Useasti olen ihastellut nahkaisia kerhotossuja, sellaisia kuten Tinyzone tai Starchild. Monesti olen tossuja kädessä pyöritellyt ja todennut ettei näitä olisi kovin vaikea tehdä... Siinä syy jonka vuoksi tossut (ja monet muut) on jäänyt ostamatta. Ne kun VOISI tehdä myös itse.
Sitten törmäsin Marian ateljeessa tossujen kaavoihin! Voi apua. Sitten piti enää pohtia miten ne tehdään, kunnes Maria teki ratkaisun siihenkin. Enää ei voinut jättää tekemättä - olihan nahatkin jo hankittu!
Käytin kaavaa kokoa 30 ja tossuista tuli aivan liian isot. Rajulla kädellä, vähän sinne päin niitä pienensin ja ihan passelit tossut niistä tuli. Ompelujälki ei todellakaan ole hyvää. Nahkaneulaa käytin, joten ilmeisesti lanka oli epäsopivaa, vaikka kuvittelin ostaneeni oikeanlaista. Kokeiluversioksi Muffini-tossuista tuli kuitenkin oikein hyvät! Seuraaviin otan kyllä kaavat lapsen jalan mukaan, en suinkaan kengän koon mukaan.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!