maanantai 17. elokuuta 2015

Nyt se alkaa!!

Neiti Aurinkoinen on nyt eskarilainen.
Melkein jo koululainen.
 
Reppu.
Eihän sitä eskarilainen välttämättä tarvitse, mutta tokihan se piti tehdä kun kerran kaikki muutkin niitä reppuja nyt tekee!


Suurensin Finlaysonin blogista löytyvän reppuohjeen kaavoja.
Itse repun ompeluohje ei ole täysin aukoton, kannattaa siis reppua tehdessä miettiä myös itse!
Pohjassa, selkäkappaleessa ja olkainhihnoissa on tikattuna pala jumppa-alustaa, jotta reppu olisi hieman ryhdikkäämpi.

Parannettavaa toki jäi; olkainhihnoista olisi pitänyt tehdä leveämmät, mutta menee ne nyt noinkin. Lisäksi repusta tuli eskarilaiselle aavistuksen verran liian leveä.. Mutta mahtuupa ainakin tavaraa!

 
Tokihan soturimiesnaisen repussa pitää olla vähän pinkkiä!!
Sitä löytyy vähän tikkauksista ja etutaskun läpässä olevista nappikirjaimista (ei näy kuvissa), paljon pinkkiä löytyy repun sisältä! Vuori on vähän vettä pitävää ulkoilukangasta.

Kankaat Eurokankaan palalaarista
Nappi kirjaimet Kankaamosta
muut tarvikkeet Miimun Kankaasta
(Heijastinkalvo omista varastoista)


Eskariin tarvittiin myös kansio omia töitä varten. Perusmapit ovat  varsin tylsiä - kansiosta saa omaperäisen kangaspäälisellä. Kerhotätien kassiompeluksista jäi sopivasti jäljelle väritettävää kangasta, ompelin päälisen ja neiti Aurinkoinen väritti sen sellaiseksi kuin halusi.


 

1 kommentti:

  1. Hieno reppu. Itse tein samalla ohjeella ja huomasin kanssa, että muutamia aukkoja oli ohjeessa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!