sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Ompelukoneen äärellä

Ainahan täällä jotain pientä on tekeillä. Hyvin usein ihan viime tipassa - kaiken kiireen keskellä.

Erään pienen tytön ensimmäistä syntymäpäivää muistimme pikkuisella paketilla. Paketiin kääräistiin Maisa-kirjan lisäksi uunituore essu! Kankaana Marimekkoa, hyvin kierrätettynä. Oiskohan tämä aikanaan ollut verhot, joista oli tehty pussilakana ja nyt palanen siitä päätyi essuksi. Malli on ihan oma muunnos essusta, joka joskus aikoja sitten tuli kylkiäisenä Flora-tuotteita ostaessa.

Ostoskassit ovat todellinen hitti täällä meillä päin! Niitä on tullut tehtyä oikein urakalla sekä annettua lahjaksi yhdelle jos toisellekin. Mutta moni kangaspala vielä odottelee muuntautumista kauppakassiksi...
Ennen kuvausta pikku-kasseista jo pari katosi uuteen kotiin; Nalle Puh ja v.sin. muumi. Eli yhteensä pienempiä kasseja oli 6kpl.
Autot oat Marimekkoa, Dinosaurukset Tallinan tuliaisia, muut kankaat (myös kassien vuorit) ovat omista varastoista. Eli n. 3m kangasta katosi omista varastoista..

Tässä taannoin mummilassa piipahdettuamme huomasin että siellä olevassa lelukorissa oli pussillinen pikku eläimiä. Ja tietysti muovipussi ei ollut kestänyt neiti Helmiäisen käsittelyssä ja pussissa oli suuren suuri reikä!
Niimpä pikaisesti, juuri ennen seuraavaa mummilan reissua, leikkasin vanhasta lasten verhosta palasen ja tovin puuhailin ompelukoneen äärellä.
Näin syntyi pieni kangaspussi (Lorupussin tapaan) pikkueläinten uudeksi kodiksi. Tämän pitäisi kestää vähän kovakouraisempaakin leikkijää.

2 kommenttia:

  1. Oletko ihan itse säveltänyt mallin lasten kasseihin? Näyttäisi tosi kätevältä. Minä olen kaupoista saatuja kasseja koittanut vilkuilla että jos sattuisi saamaan semmoisen pikkuruisen muovipussin malliksi, mutta ei ole vielä löytynyt.
    Tavallisen kokoisia "muovipussi"-kasseja on täälläkin kokeiltu :) Tosin en ole vielä älynnyt miten se ommellaan äkkiä ja siististi ;))

    VastaaPoista
  2. Mä löysin kaapistani Euromarketin pikkumuovikassin. Sillä olen noi lasten kassit tehnyt. Laivallakin on sellasia pienempiä kasseja.

    Olen ottanut aikaa, muovikassin tekemiseen alusta loppuun, (leikkuusta viimeistelyyn) menee aikaa 45min.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!