tiistai 14. joulukuuta 2010

Hevosia kerrakseen ja vähän muutakin

Jos mulle antaa 13metriä kangasta sekä muutaman tyynypaneelin ja pari peittopaneelia, niin odottaa voi että ompelukone surisee hurjasti...
 Puuvillakankaita suoraan jenkkilästä. 
Pääasiassa hevosaiheisia kankaita, mutta oli kasaan eksynyt myös 3 erilaista nalle puhia ja lisäksi vielä lintuja, kotkia ja inkkareita.

Mitä näistä voisi syntyä?!

 Tietysti kauppakasseja!
13kpl isoja kauppakasseja sekä 1 pienempi.

 Sohvatyynyjä
 Tyynypaneeleista 5kpl 40x40cm tyynynpäälisiä. Kiinnityksenä piilovetoketju. Sinisävyisiä tyynyjä tuli 2 samanlaista - tyynyn molemmin puolin on eri kuvio. Toisia tyynypaneeleja oli kolmeen tyynyyn. Muistaakseni kaksi erilaista, eli neljä erilaista tyynypaneelikuviota.

Tämä nalle puh kangas on aivan ihanaa! Olis kyllä kelvannut mullekin... Tällä tyynyllä on kokoa 50x50cm.

Patalappuja
 Kankaiden jämäpaloista syntyi sydämenmallisia patalappuja SK 11-12/2008 lehden ohjeilla.
 Näihin patalappuihin saa sormet kätevästi piiloon!

Peittopaneelit ovat vielä kankaana, samoin loput lintukankaasta. Lisäksi jäi vielä aikamoinen määrä pieniä tilkkuja. Näistä syntyy jotakin sitten kunhan päästään joulun kiireistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!