lauantai 19. maaliskuuta 2011

Pieni teko - iso ilo!

Turun yliopistollisen keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla (keskola, os. 413) hoidetaan vuosittain n. 600-700 pikku potilasta. Toiset joutuvat viettämään osastolla useita kuukausia. Näiden pienten elämäntaival voi olla "hiuskarvan" varassa, siispä keskolassa on tapana juhlistaa aina, kun pieni saavuttaa jonkin rajapyykin - esimerkiksi saa kuukauden ikää lisää. Tällöin pientä muistetaan kortilla, jonka henkilökunta on kiireen keskellä väsännyt. Ja tässä me voimme NYT auttaa.
 Osallistun itse tähän haasteeseen ja haastan kaikki askartelemaan kortin - tai kaksi - tai vaikka kuinka monta - TYKS:n keskolan pikkupotilaille.

Toteutus on vapaa!
Pääasia on, että kortit olisivat 2-osaisia, taitettavia ja kannessa kuva tms. ja mahdollisesti sisällä jokin lyhyt ihana teksti ja tilaa henkilökunnan allekirjoitukselle (kortin sisällä ei siis välttämättä tarvitse olla tekstiä!). Kuori ei ole pakollinen, mutta suojaa korttia ja on sitten mukava lisä, kun sen päälle voi erikseen kirjoittaa vastaanottajan nimen. Toivottavaa siis olisi että kortin mukana on sille sopiva kuori.
Kyseessähän on iloa ja toivoa tuova kortti, joten iloiset värit ovat suotavia!
Myös mahdolliset värssyt/tekstit tulee olla iloisia! Kortit voivat olla tytölle tai pojalle suunnattuja, tai sellaisia, että sopivat kummalle vain.
 Huomioithan kuitenkin sen, että Enkeliaiheita (ja ristejä, yms kuolemaan viittavia asioita) tulisi välttää, sillä vaikka kuinka toivomme suojelusenkeleitä jokaisen pienen ihmeen viereen, niin ikävä kyllä joidenkin pienten heikko elämänlanka katkeaa ja heistä tulee oikeita enkeleitä..


Keräysaika on 19.3.2011 - 30.4.2011
 Tämä keräys on julkistettu "virallisesti" Facebookissa. Voit halutessasi liittyä ryhmään ja kutsua omia kavereitasikin mukaan! Sieltä kautta voit myös kysellä mihin osoitteeseen kortit voi toimittaa. Tai vaihtoehtoisesti voit toimittaa kortit minulle ja minä toimitan ne eteenpäin. Lisätietoa ja toimtusosoitteita voit kysellä minulta s-postitse (kukkapuoti (at) luukku . com -ilman välilyöntejä)

 Askartelun iloa!

(Tässä postauksessa olevat kuvat korteista on kaivettu oman blogini syövereistä, näillä korteilla en ole osallistumassa haasteeseen. Ne tullaan julkaisemaan myöhemmin omassa postauksessaan.)

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!